Kantaminen on luonnollinen tapa hoitaa lasta.
Kannettaessa lapsi saa olla äidin tai isän lähellä.
Hän tuntee kantajan sydämen lyönnit ja lämmön, jotka rauhoittavat lasta.
Lapsen ruoansulatukselle on apua, kun kannettaessa vatsalla ja reisissä sijaitsevat akupisteet saavat hierontaa. Näin mahdolliset ruoansulatukseen liittyvät ongelmat helpottuvat.
Kantamisessa voidaan käyttää apuna kantoliinoja.
Kantaessa lapsen paino "häviää", sillä paino jakaantuu niin tasaisesti koko keholle ettei sitä edes huomaa. Kantoliinat helpottavat kantamista myös niin, että kantajalla jää kädet vapaaksi tehdä esimerkiksi kotitöitä, huolehtia sisaruksista, työntää ostoskärryä yms.
Kantoliinat helpottavat siis arkea.
Lapsi on kantoliinassa ergonomisesti oikeassa asennossa ns. "sammakko-asennossa".
Näin lapsen lonkat kehittyvät oikein eikä pienen vauvan selkää pakoteta suoraksi, vaan hän saa olla vielä kohdusta tutussa asennossa - selkä pyöreänä.
Pieni vauva ei näe heti kovinkaan kauas, joten liinassa ollessaan hän voi tarkkailla kantajan kasvoja tai tutkailla ympäristöä tutusta ja turvallisesta paikasta - sylistä.
Kantoliinan käyttö vaatii hieman harjoittelua, mutta ylivoimaisenvaikeaa se ei ole.
Liinojen mukana tulee aina ohjeet yleisempiin sidontoihin ja jo muutaman sitomiskerran jälkeen se alkaa sujua. Harjoitella voi ensin ilman vauvaa, vaikkapa nallella, ja sitten vauvan kanssa.
Vauva ei mene rikki, vaikka häntä hieman pyöriteltäisiinkin. Harjoittelut ovatkin yleensä hauskoja yhdessäolon hetkiä.
Uskallankin väittää, että kaikki oppivat käyttämään kantoliinaa.
Kantoliinan pituuksista tietoa
Tutustu kantoliinakanavan sidontaohjeisiin ja liinavertailuihin.
|